Vuoden 2021 muutokset

Photo by Stefano Zocca on Unsplash.

Vuosi 2020 on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Lehtien otsikoita ja valtioneuvoston esityslistaa hallitsevat aiheet, joita olisi vuosi sitten pidetty mahdottomina.

Taloudellisesti kulunut vuosi on ollut monille hankala. Erityisesti ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alat ovat kohdanneet osin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Lomautukset ja työn katoaminen ovat monelle todellisuutta. Suurille verkkokauppaan ja viihdepalveluihin keskittyville toimijoille vuosi on tuonut voimakasta kasvua.

Vaikka välitöntä helpotusta ei olekaan heti tammikuussa näkyvissä, Tilitoimisto Mesiperä ennustaa maailman kuitenkin jatkuvan ennemmin tai myöhemmin. Jokainen ihminen ja yritys voi omalta osaltaan yrittää sopeutua vallitseviin olosuhteisiin parhaansa mukaan. Olemme koonneet alle pari vuoden 2021 muutosta, mitä ensi vuosi tuo tullessaan yrittäjän maailmaan.

ALV-alaraja nousee

Arvolisäverovelvollisuuden alaraja nousee 15 000 euroon vuonna 2021 alkavilta tilikausilta. Vaikka liikevaihto jäisi alle tämän rajan, alv-velvolliseksi voi nykyisenlaisesti rekisteröityä vapaaehtoisesti.

ALV-huojennuksen tulevat rajat ovat 15 000€ ja 30 000€, eli ylärajaa ei nosteta.

TyEL:in korona-alennus päättyy

Työeläkevakuutusmaksujen työnantajien osuutta laskettiin 2,6% -yksikköä toukokuusta joulukuuhun tänä vuonna. Ensi vuoden TyEL:in yhteisprosentti on 24,8%.

Korvausten ja luontoisetujen muutoksia

Joitain yleisempiä matkakustannusten korvausten ja luontoisetujen verotusarvojen muutoksia vuodelle 2021:

  • KM-korvaus 44 snt / km.
  • Päivärahat 44€ (koko) ja 20€ (osa).
  • Ravintoetu 6,9€ – 10,9€.
  • Työsuhdematkalippu on verovapaa 3400€ asti vuodessa, ja työsuhdepolkupyörä on verovapaa etu 1200€ asti vuodessa, kuitenkin nämä molemmat yhteensä enintään 3400€.

Poistomuutoksia

Vuosina 2020–2023 uutena hankituista elinkeinotoiminnan koneista ja laitteista voidaan tehdä korotetut 50% EVL -menojäännöspoistot, normaalin 25% sijaan. Katso tarkemmin Verohallinnon ohjeista.

Lisäksi pienhankinnan raja nousee 850€:sta 1200€:oon, ja näiden maksimimäärä vuodessa 2500€:sta 3600€:oon vuodessa.

Lopuksi vuodesta 2021 eteenpäin korkeintaan 1200€ menojäännöksen voi poistaa kertapoistona.

Kustannustuki, kierros 2

Kesällä 2020 Valtiokonttori jakoi yleistä kustannustukea koronan tuomien haittojen hyvittämiseksi. Samanlaista tukea on nyt uudelleen jaettavana (”kustannustuki 2”), hakuaika on 21.12.2020 – 26.2.2021.

Vertailukausi on edellisestä poiketen kesä-lokakuu, myös muita muutoksia tuen ehtoihin on tehty.

Tarkista tarkat tiedot Valtiokonttorin sivuilta.

Muutokset perintään ja konkurssiin

Perintälakia tiukennetaan vuonna 2021 väliaikaisena toimenpiteenä tammikuusta kesäkuuhun asti. Tratan käyttöä rajoitetaan monin tavoin, niin yritysmuodon kuin velallisen koon suhteen.

Yritysperinnän kuluihin on myös asetettu väliaikainen katto. Nähdäksemme kulut ovat pienempiä, kuin mitä nykyään jotkin isot yritykset ovat käyttäneet omien saataviensa perinnässä.

Konkurssilainsäädäntöä tiukennettiin kuluvana vuonna, ja tiukennukset pysyvät voimassa tammikuun 2021 loppuun asti.

Perintätoimien ja konkurssilain muutokset on hyvä tiedostaa oman myynnin yhteydessä. Nyt jos koskaan on syytä olla tarkkana, ettei luottotappioita pääse syntymään.

Katso.fi jatkoaika

Katso-tunnisteiden piti poistua kokonaan käytöstä 31.12.2020 mennessä. Verohallinto myöntää kuitenkin lisäaikaa 30.04.2021 asti, mutta osa muista palveluntarjoajista, kuten KELA, ovat jo lopettaneet Katso-tunnisteen käytön.

Jos yrityksenne käyttää vielä Katso-tunnistetta esimerkiksi taloushallinto-ohjelmistossaan tai asiointiin, nyt viimeistään on syytä ruveta siirtymään Suomi.fi .-valtuuksiin.

Ota yhteyttä

Jos yritykselläsi ei vielä ole sähköistä taloushallintoa ja kirjanpitoa tai tarvitset apua palkanlaskennassa niin me otamme vastaan uusia asiakkaita. Olemme myös valtuutettu Fennoa tilitoimisto.